Lempileipomukset
Lapsesta asti leipomista rakastanut sokerihiiri päätti vihdoin blokata leipomisistaan. Pullataikinaa sekoittavat myös innokkaat apukokkipojat
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
tiistai 4. helmikuuta 2014
Sämpyläkukka
Aamukaurapuuron jämät päätyivät tähän sämpyläleipään.
3 dl kaurapuuroa
5 dl 42ºC vettä
1tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
1, 5 dl ruisjauhoja
1 pss kuivahiivaa
3 rkl juoksevaa margariinia
Vehnäjauhoja
Sekoita huoneenlämpöinen kaurapuuro ja vesi. Muista että kuivahiiva tarvitsee 42 asteisen nesteen.
Lisää suola, hunaja ja auringonkukansiemenet. Sekoita kuivahiiva ruisjauhoihin ja sekoita nesteeseen. Lisää margariini ja vehnäjauhoja kunnes taikina on leppoisan kimmoisaa ja on saanut sekoituksesta mukavan sitkon.
Anna kohota leivinliinan alla.
Leivo takinasta jauhotetui käsin pikkusämpylöitä jotka voi asetella vaikka kukan muotoon paistumaan.
Ennen paistoa voitele sämpylät maidolla ja ripottele pinnalle siemeniä.
Paista 225ºC kauniin kullanruskeiksi.
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Mustikka muffinssit
Päätin kokeilla mustikka muffinien leipomista piimästä... loistavan helppoa ja maukkaita leivonnaisia!
5 dl piimää
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1, 5 juoksevaa margariinia
5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
0, 5 dl vehnäleseitä
1 tl soodaa
Pinnalle:
Mustikoita
Muromysliä
Sekoita kaikki pohjan aineet sekaisin ja lusikoi muffinssi vuokiin.
Lusikoi pinnalle mustikoita ja ripottele päälle muromysliä. Paista 200ºC noin 15 minuuttia.
tiistai 28. tammikuuta 2014
Some mentorikoulutus Seinäjoella
Alkuviikon olen viettänyt innovatiivisen porukan kanssa Seinäjoella Sulo hankkeen Some-mentori koulutuksessa.
Tiistaina saimme nauttia EPEDUn kokkiopiskelijoiden tekemästä lounaasta. Alkuruokana oli juustoinen tuoresalaatti, pääruokana ihana lohikiusaus ja jälkiruuaksi lämmin hedelmäsalaatti karvasmantelitvistillä.
Tiistaina saimme nauttia EPEDUn kokkiopiskelijoiden tekemästä lounaasta. Alkuruokana oli juustoinen tuoresalaatti, pääruokana ihana lohikiusaus ja jälkiruuaksi lämmin hedelmäsalaatti karvasmantelitvistillä.
Kokkiopiskelijat loihtivat myös kahville vadelmaunelmatorttua.
Ihana moussee ja vadelmahillo täydensivät unelmatortun hyvin. Täytyypä muistaa tehdä oma versio ihanasta leivonnaisesta.
Tottahan minäkin...
Alan tuottamaan kakku tai oikeammin leipomisblogia.
Kauan on leivottu, mutta vähän on jäänyt todistusaineistoa resepteistä joita olen muokannut omannäköisiksi. Jospa tämä blogi toisia muutoksen ja reseptit kokeiluista jäisivät elämään.
Varroituksena siis, harrastan kokeilevaa kokkausta :)
Kauan on leivottu, mutta vähän on jäänyt todistusaineistoa resepteistä joita olen muokannut omannäköisiksi. Jospa tämä blogi toisia muutoksen ja reseptit kokeiluista jäisivät elämään.
Varroituksena siis, harrastan kokeilevaa kokkausta :)
Kuva lokakuisilta 5 v synttäreiltä. Kakussa sisällä mansikkamousse. Päällä vihreäksi värjättyä marsipaania. Legobatmanin tein myöskin marsipaanista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)